Panimot ovat ennakoineet uutta lakia valmistamalla vahvempia oluita. Nyt moni pelkää, mitä niille käy.

Suomessa on odotettu, että alkoholijuomien niin sanottu kauppavahvuus nousee kahdeksaan prosenttiin 1. huhtikuuta.

Oluen valmistaminen kestää aikansa, samoin etikettien ja tölkkien tilaaminen, tölkitys ja niin edelleen. Kauppaketjut haluavat mielellään myös näytteet etukäteen. Moni pienpanimo onkin jo valmistautunut siihen, että oluet saadaan vähittäiskauppoihin huhtikuun alusta.

Tänään Yle uutisoi, että lakiuudistus on vastatuulessa. Euroopan komissio on moittinut Suomea siitä, että laki koskisi vain käymisteitse valmistettuja tuotteita. Komission mukaan myös juomasekoitteet tulisi sallia samalla. Myös Pienpanimoliitto kannatti lausunnossaan sitä, ettei valmistustapaa rajattaisi.

EU:n moitteet ovat ilmeisesti aiheuttaneet lain käsittelyyn viivästyksen. Lakiesityksen piti olla eduskunnassa 25. tammikuuta, mutta nyt puhutaan lähiviikoista. Kristillisdemokraatit pohtivat samalla kantaansa, ja puolue saattaa hyvinkin asettua lain suhteen poikkiteloin, sillä sen mukaan hallitusohjelmassa nimenomaan puhuttiin käymisteitse valmistetuista tuotteista.

”Riittävä siirtymäaika”

Pienpanimoille aikataulun eläminen on vaikea paikka, sillä monilla on vahvoja oluita odottamassa tölkitystä. Kauppaketjut ovat kehottaneet olettamaan, että tuotteet saadaan huhtikuun alussa myyntiin, mutta jos niin ei käykään, vastuu lankeaa panimoille.

”Raaka-aineet vahvoihin oluisiin on jo tilattu ja tuotekehitystä tehty kesästä asti. Pakkaukset suunniteltu. Kaikki nämä maksanut tuhansia euroja ja paljon työaikaa”, sanoo Janne Paavola Nokian Panimolta.

”Tölkkitilaus pitäisi jättää ensi viikolla. En nyt tiedä mitä pitäisi tehdä.”

Pienpanimoliitto on toivonut, että laissa olisi päätöksen jälkeen vähintään kahden kuukauden siirtymäaika ennen kuin se tulisi voimaan. Tällaista ei ole lupailtu, ja moni ajattelee, että laki astunee voimaan pikavauhtia, niin kuin kävi silloinkin, kun vahvuus nousi 5,5 prosenttiin. Silloin ulkomaiset panimot voittivat monta kilpailua kauppojen arvokkaista hyllypaikoista.

Maku Brewingin Jussi Tamminen sanoo, että tavallaan sillä ei ole kilpailun kannalta väliä, millaisia lait ovat, sillä ne ovat samat kaikille.

”Mutta se, että ei voi ennustaa, millaisia lakeja on ja milloin ne tulevat voimaan, on todella syvältä.”

Hänestä voisikin olla kaikkein reiluinta, että siirtymäaika olisi niin pitkä, että kaupat pyytäisivät tarjouksensa vasta, kun eduskunnassa puhemiehen nuija on kopahtanut päätöksen merkiksi.

Teksti: Esa Salminen