Ajattelin ensin, että tämän päivän teema olisi ollut vain julkaista somesfäärissä tekstiä ja kuvaa, mutta eilinen lukuisten eri alustojen kaatuminen ja asian painavuus sai minut kallistumaan blogitekstin puolelle. Tänään puhumme hetken verran Panimo Honkavuoren yritysfilosofiasta.

Yksi määrittävimpiä piirteitä Panimo Honkavuorella on sen hiilineutraalius ja pyrkimykset leikata päästöjä kaikkialta sieltä, missä ne eivät vaikuta tuotteen laatuun. Jo perustamisesta asti yrittäjäduon ajatuksissa oli pyrkiä mahdollisimman ekologisesti kestävään panimotoimintaan. Vuosien saatossa mukaan on tullut erilaisia tapoja, millä Honkavuorella huomioidaan ympäristöä, omaa hiilijalanjälkeä ja resurssien käyttöä. Panimoiden käyttämästä vedestä vain osa menee itse tuotteeseen. Vettä kuluu suuret määrät vierteen jäähdytykseen ja laitteiden pesuun. Panimo Honkavuori ei ajattele vettä kertakäyttötavarana, vaan esimerkiksi jäähdytysvettä käytetään joko suoraan uusien erien valmistamisessa tai sitten se hyödynnetään laitteiden pesussa. Panimo on myös pyrkinyt vähentämään vedenkulutusta mm. laitepesuissa ja tähän liittyen panimolla tehtiin vuonna 2018 opinnäytetyöhön liittyvää tutkimusta yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Tutkimustulokset auttoivat panimoa vähentämään huuhtomaveden määrää tankkien puhdistuksessa.

Kuva: Panimo Honkavuori

Panimon kaikki käytettävä energia on tuulivoimaa ja kaikki työntekijät esimerkiksi pyöräilevät pääsääntöisesti työmatkansa ympärivuotisesti. Pienet teot kumuloituvat suurempiin kokonaisuuksiin ja kun kaikki hoitavat tonttinsa, niin maailma pelastuu.

Panimot tuottavat oluen lisäksi suuria määriä hiilidioksidia. Sitä muodostuu oluen käymisen sivutuotteena ja sidotaan tuotteeseen hiilihapotuksessa ja pullotusprosessin aikana. Tämän lisäksi hiilidioksidia vapautuu oluen kuljetuksen aikana. Panimo Honkavuori oli etsinyt jo vuoden 2018 alusta metsäpalstaa hiilidioksidin sidontaan ja kansainvälisen ilmastopaneelin raportti syksyllä 2018 sai asiaan lisää vauhtia. Tammikuussa 2019 Honkavuori päätti ostaa metsäpalstan ja kompensoida panimon omia päästöjä kasvavaan metsään, joka oikeanlaisella hoidolla toimisi mahdollisimman hyvänä hiilinieluna.

Kuva: Panimo Honkavuori


Hiilineutraalius ei suinkaan ollut ainoa syy omistaa ja hoitaa omaa metsää, vaan biologian tohtorit Janissa ja Villessä ajoivat pohtimaan myös metsäpalstaansa monimuotoisuuden suojelukohteena. Kyse onkin siis kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta, jolla Panimo Honkavuori yrittää näyttää esimerkkiä muille yrityksille siitä, miten omasta hiilijalanjäljestä sekä luonnon monimuotoisuudesta kannetaan vastuu. Jokaiselle yritykselle löytyy omanlaisensa tapa neutraloida omia hiilidioksidipäästöjä. Honkavuoren metsäpalsta sitoo vuodessa vähintään 27 tonnia hiilidioksidia, mikä suhteutettuna panimon päästöihin, ei tee panimosta ainoastaan hiilineutraalia, vaan hiilinegatiivisen. Miehet huomauttavatkin, että kyse ei ollut mistään kalliista hankkeesta, vaan metsäpalsta kustansi panimolle vain noin 1% vuoden 2018 liikevaihdostaan. Tätä voidaan pitää pienenä hintana siitä, että elämä voi jatkua maapallolla siedettävissä olosuhteissa myös tuleville sukupolville ja muulle eliökunnalle.

Kuva: Panimo Honkavuori


Mallasasiamies ja Panimo Honkavuori kannustavatkin muita pienpanimoliittoon kuuluvia ja kuulumattomia yrityksiä harkitsemaan keinoja, joilla omasta yritystoiminnasta aiheutuvia päästöjä saisi karsittua ja kompensoitua.

Lisää Honkavuoren ympäristötoimista voit lukea osoitteesta: https://www.honkavuori.fi/2019/05/hiilineutraaliaolutta/

 

Ugh!

Mallasasiamies

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta

Juho Virtanen

Mallasasiamies
Pienpanimoliitto

Työskentelen pienpanimoliitolle tehden "Mallasasiamies" -projektia. Minut saa hymyilemään aina hyvällä oluella ja huonolla vitsillä. Digitaalisen kulttuurin HuK, Turun yliopisto, parimetrinen partasuu.

Oluen makuprofiilin pitää olla kuin leka vasten kasvoja. Räjähdyksiä kielellä ja tulvahtavaa aromia sieraimissa.