Kyläpanimon ulkoasusta voisi luulla, että panimorakennus olisi ollut pitempään pystyssä samalla paikalla. Asian laita ei kuitenkaan ole näin, vaan se rakennettiin varta vasten kyläpanimon tiloiksi vuonna 2014. Toki kylä itsessään on suojeltu kohde, joten tämä määrittää hyvin tarkasti sen, minkälaista rakennusta kylälle saa rakentaa. Toisaalta isommista kaupungeista tutut teollisuushallit, joissa panimot hyvin usein sijaitsevat, hyppäisivät miljöössä silmille kuin sininen lehmä kesälaitumella.
Panimon sijainnin valikoituminen ei ole ihan sieltä tavallisimmasta päästä: paikka tuli ennen panimoa. Tuomo Holm sanoo, ettei olisi kuunaan perustanut panimoa Helsinkiin, vaan idea omasta panimosta syntyi vasta hänen muutettuaan perheineen kylälle. Samaa on kertonut Holmin vaimo, joka pitää kylässä kyläleipomoa.
Ajatuksensa pienen kylän omasta panimosta Holm johtaa suoraan saksalaiseen olutkulttuuriin, jossa pikkukylillä on omat panimonsa. Ihmiset juovat paikallista, oman kylän olutta ja hekottelevat, ettei tuota naapurin olutta kehtaa edes hörppiä, kun oma on paljon parempaa. Tuomo naureskellen myöntääkin kertoneensa yrityksensä visiosta ”lähes” naapurikylän panimolle, Fiskarsin tyypeille. Ei siinä, Holm kyllä myöntää nauttivansa myös naapurikylän olutta oikein mielellään. Tämä paikallisuus myös tarkoittaa sitä, ettei kyläpanimo tahdo heidän tuotteidensa olevan saatavilla koko maassa. Ihmiset matkustavat eri alueille kokeakseen sitä paikallisuutta ja tuntuisihan se vähän hölmöltä ostaa keskisuomalaisesta kaupasta eteläsuomalaista olutta. Vähän sama, kun matkustaisi italiaan syömään norjalaisia kalapuikkoja. Kyse ei ole ainoastaan paikallisesti tuotetusta oluesta, vaan ajatus yltää yli sen fyysisen työn. Paikallinen olut on ideoitu ja luotu juuri siellä, missä se valmistetaan ja näin se saa itselleen myös tarinan. Miksi ja miten se on olemassa? Juuri näiden kysymysten vuoksi paikalliset pienpanimotuotteet ovat paljon kiinnostavampia, kuin kontissa Suomeen rahdatut tanskalaiset bulkkioluet.
Virallisesti Mathildedalissa ei ole ennen ollut panimotoimintaa ennen kyläpanimoa. Toisaalta kylällä on juuret maataloudessa, joten ei olisi ennen kuulumatonta, etteikö viljana maksettuja palkkoja olisi käytetty myös olueksi. Tällainen agraari mentaliteetti, joka kylällä itsellään on, näkyy myös selkeästi panimon tuotteissa. Panimolla on selkeä vakiovalikoima tuotteita, mutta paljon myös kausittain vaihtuvia oluita, jotka valikoituvat tuotantoon aina sesongin myötä. Saisonia tehdään keväällä, kölschiä kesäksi, tummempia ja vahvempia kylmiä vuodenaikoja varten. Holmin mukaan tämä juontaa juurensa perinteistä: aiemmin tietyn oluttyylin valmistus on ollut sidottu siihen vuodenaikaan, jolloin sitä on voitu valmistaa. Toki kyläpanimon olut valmistetaan moderneissa rosteritankeissa, eikä kiulussa saunan lauteilla, mutta kyse onkin tietynlaisesta kunnianosoituksesta aikaisemmille oluenvalmistustavoille.
Perinteiden kunnioitus heijastuu myös kyläpanimon tuotteisiin yleisemmällä tasolla. Kyläpanimo valmistaa klassikkotyylejä, eikä lähde tuoreimpien uutuuksien mukaan. Puristeja he eivät ole, sillä myös klassikkotyyleihin voi lisätä twistiä erilaisilla yrteillä tai muilla ainesosilla. Tuotteiden nimeämisprosessi on myös hyvin paikallinen ja maanläheinen. Holm pitää itseään hyvin suoraviivaisena miehenä, joten hän ei halua lähteä toteuttamaan suurempia kikkailuja tuotteiden nimissä. Niitä ammennetaan paikallisuudesta, niin Mathildedalin ruukkikylästä, kuin myös ympäröivistä ruukkikylistä ja erilaisista vuodenajoista. Hänelle onkin ehdotettu jonkinlaista nähtävyyskierrosta Mathildedalin kylässä, jolla suunnistettaisiin vain tuotteiden etikettien mukaan.
Kippis!
Mallasasiamies
Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta