Minulta kysytään usein sitä, että olenko saksalaisten puhtauslakien vastustaja vai puolustaja. Ja asiaa jonkin aikaa miettineenä on pakko sanoa, että onko tuossa kysymyksessä pakko olla joko tai? Jos panimolla tehdään hyvin se, mitä siellä tehdään, niin pitääkö sitä tekemistä arvottaa Reinheitsgebotin kautta? Hyvä, maustamaton olut on hyvää maustamatonta olutta. Hyvä maustettu olut on hyvää maustettua olutta. Toki tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi skeptinen, jos joku Pelle Peloton päättää valmistaa banaanilla maustettua hefeweizenia. Mutta en ainakaan ammu ajatusta lähtökuoppaansa. Ja siitä on kiittäminen muun muassa CoolHeadia.
CoolHead on yksi niistä panimoista, jonka myötä olen oppinut irti mentaliteetista “maistamatta paskaa”. Ja se on hyvä. Avoin mieli auttaa kehittymään oluen ystävänä. Ei siinä sen kummempaa. Elämäni olisi hyvin paljon tylsempää, jos olisin melkein kymmenen vuotta sitten päättänyt, että “maailma on valmis, en juo muuta kuin Schneider Weissen Tap 6 Mein Aventinusta” vaikka sekin erinomainen olut on. CoolHeadin kontolle voidaan laskea myös se, että alun perin jaksoin lähteä tutustumaan hapanoluisiin. Että kiitosta vaan. Nyt mulla menee vielä entistä enemmän rahaa olueen.
Olutkulttuuri tarvitsee myös vähän väliä rajojen rikkomista. Ihan oikeasti. Enkä tarkoita tällä nyt sitä, että vanhat oluttyylit olisi korvattava moderneilla, kokeellisemmilla keitoksilla. Tarkoitan, että uusia kokeiluita on tuotava vanhojen tyylilajien rinnalle, jotta oluen pariin uskaltautuisi useampi kiinnostunut. Mielestäni on hölmöä rajata oluesta nauttivien ihmisten lukumäärää sen perusteella, jos he eivät satu nauttimaan esimerkiksi perinteisestä kvassista tms jtn snpn jne. Ja näitä kokeiluita ja uusia ihmisiä oluen parissa todellakin tarvitaan, jotta alati laajenevalle pienpanimoalalle riittää tarpeeksi maksavia asiakkaita. Ja nyt seuraa syy, miksi rakastan CoolHeadia. En ole enää pitkään aikaan jaksanut laskea moneltako tutulta olen saanut viestiä siitä, miten “mä en edes pidä oluesta, mutta päätin kokeilla tollaista salmiakkivadelmaolutta ja mä oikeesti tykkäsin siitä!”. Niitä on tullut monta. Ja joka kerta hykertelen itsekseni ja vastaan samalla tavalla: “kyllä sä oluesta pidät, tossa on yks esimerkki! Sit vaan lisää kokeiluun!”. Juuri CoolHeadin tapaiset, mielenkiintoiset ja yllätykselliset panimot houkuttelevat uusia ihmisiä oluen pariin. Ja siitä iso kiitos teille, Tussulan väki.
Rajojen rikkomisen lisäksi CoolHeadilla osataan lupaukset. Mitä tarkoitan tällä? No kuvitelkaapa mielessänne esimerkiksi salmiakin ja vadelman makuyhdistelmä? Tai vadelmien, karhunvatukan ja paahdettujen manteleiden kombo? Väitän, että jokainen maistamani olut CoolHeadilta on ollut juuri sitä mitä tölppösen kyljessä on luvattu. Oli se sitten hapanta, vahvaa, täyteläistä, humaloitua, trooppista hedelmää tai tummaa suklaata. Suuri vastuu näistä lupauksista sysätään myös etikettitaiteelle (josta on annettava iso käsi Oskari Sarkimalle). Olut lupaa olla sellaista, kuin etiketissä ja etiketti lupaa olla sellaista kuin olut. Se on vaikea tehtävä.
Jotta tämä ei nyt ihan liialliseksi hehkutukseksi menisi, tarvitsee antaa myös vähän risuja. Löin pääni CoolHeadin panimomyymälän liian matalaan (minulle) oven karmiin. Ja ööööö. Helsingistä on tällaiselle velliperseelle liian pitkä matka sinne julkisilla. Eipä tässä muutakaan napinan aihetta keksi.
CHEERS!
Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta