Kysyttäessä Sonnisaaren nimestä, Timo Kanniainen sanoo perustajien halunneen panimon nimen olevan todella paikallinen, oululainen. Koko ydinajatus yrityksen perustamisessa oli saada Ouluun oma pienpanimo, jossa se paikallisuus oli todella isossa osassa. Sille oli kuitenkin vaikeaa löytää sopivaa nimeä. Alun perin yritykselle varattujen tilojen piti olla Toppilassa, jossa jo aikaisemmin on toiminut oululaista panimotoimintaa. Se oli erittäin lähellä, etteikö Sonnisaarta olisi perustettu Toppilaan, jolloin panimon nimi olisi kuulemma ollut jotain aivan muuta, mutta aivan viime hetkellä perustajat vetäytyivät suunnitelluista tiloista pois. Yritys oli kuitenkin jo perustettu ja lupapaperit olivat vetämässä. Papereissa luki ”perusteilla oleva panimo oy”, mutta vaikka herrat miten istuivat iltaa ja miettivät päänsä puhki erilaisilla nimillä, ei oikeaa tuntunut löytyvän millään. Jokainen ehdotus oli joko huono tai vähän vähemmän huono, muttei silti se oikea. Sitten Valviralta alkoi tulla ilmoitusta, että panimo olisi nimeä vaille valmis toimintaan, että josko sille nyt saataisiin joku nimi niin pääsisivät herrat töihinkin. Sonnisaari oli yksi niistä nimiehdotuksista, jotka olivat roikkuneet mukana tapaamisesta toiseen. Kun Tyynismaan Timo luonnosteli mahdollisia logoja, tuli hän luoneeksi erittäin tunnistettavan sonnitunnuksen. Kun muut perustajat näkivät Tyynismaan luonnoksen, alkoivat palaset loksahdella paikalleen. Logo jäi helposti mieleen, Sonnisaari on paikka Oulussa ja perustajien työmoraali vastasi vetohärän vastaavaa. Sonnin vahvuus taas kuvasti pienpanimon ydinajatusta väkevästi humaloidusta IPAsta, jonka eri variaatiot ovat olleet Sonnisaaren selkärankaoluita aivan alusta asti. Lisäksi sonni sopi myös itseironiseksi kuvaksi perustajista, jotka kaikki ovat miehiä.
Panimon nimen taustalla oleva oululainen saari on mielenkiintoinen paikka. Se on hyvin pieni, kooltaan maksimissaan muutaman hehtaarin ja sijaitsee Oulun kauppatorin läheisyydessä, Kuusiluodon koulun edustalla. Sen erottaa mantereesta vain noin kymmenen metrin mittainen vesiväylä. Kanniainen muistelee, että 1800-luvulla saaressa olisi ollut kulkutautisairaala ja sotien jälkeen saarella olisi ollut Oulun kaupungin ensimmäinen kunnallinen synnytyssairaala. Saaren historia yhdistyy myös Sonnisaaren panimoon mielenkiintoisella tavalla, sillä 1800-luvun lopussa siellä oli sauna, jota käytettiin viljan mallastukseen ja poronpaistien palvaukseen. Dokumentoitua panimotoimintaa saarella ei koskaan ole ollut. Saarella tiedetään toimineen myös yksisilmäinen Mällisen Leski, joka vuokrasi pyykkärinaisille muuripatojaan pyykinpesua varten. Nykyisin saari on tyhjillään, eikä siellä ole muutamaa mattolaituria ja vattupuskia lukuun ottamatta muuta nähtävää.
Oululla on pitkät panimoperinteet, etenkin Toppilan alueella, jonne Sonnisaarenkin piti aluksi asettautua. Esimerkiksi Mallasjuoma toimi pitkään Toppilassa, kunnes 1980-luvulla sen toiminta loppui. Oulun Panimo toimi keskustassa sen jälkeen vielä hyvän tovin, mutta senkin toiminta ehti loppua jo kymmenen vuotta ennen Kanniaisen & kumppanien panimoa. Oululaisen olutkulttuurin lipunkantajaksi jäikin pitkäksi aikaa Oulun olutseura, joka on vaalinut oululaista olutkulttuuria jo kolmekymmentä vuotta. Toisaalta pieni tauko Oulun panimokulttuurissa teki selkeästi hyvää, sillä Sonnisaaren saavuttua markkinoille, ovat paikalliset ottaneet sen ja muut tuoreemmat oululaiset pienpanimot omikseen. Kanniainen sanoo, että Oulussa tiedostetaan kyllä omat panimot ja suurin osa heidänkin tuotteistaan myydäänkin Pohjois-Pohjanmaan alueella, mutta varsinaista kotiseutuylpeyttä ei ainakaan kovaan ääneen toitoteta. Kyllä se siellä taustalla selkeästi on, sillä nyt muutamana vuotena Oulussa järjestetyissä Suuret Oluet Pienet Panimot -olutfestivaaleissa oululaisten panimoiden edustalla olleet jonot ovat jättäneet ulkopaikkakuntalaisten panimoiden jonot varjojensa alleen. Kanniainen naureskelee ja kertoo kuulleensa kollegoiltaan, että oululaiset vaikuttavat vähän sisäänpäin kääntyneeltä porukalta, kun useiden satojen kilometrien päästä tuodut tuotteet eivät viehätä samalla tavalla, kuin kotikaupungin oluet. Tämä vain tarkoittaa sitä, että oululainen panimokulttuuri kukoistaa ja voi jälleen hyvin.
Sonnisaari on kulkenut pitkän matkan viiden vuoden toimintansa aikana. Panimo aloitti paperilla toimintansa kutakuinkin viisi vuotta sitten ja ensimmäiset oluensa he saivat myyntiin vappuna 2015. Perustajat aloittivat panimotoimintansa puhtaasti viikonloppuhommana, kun kaikilla oli päivätyöt vielä muualla. Kuukausittainen tuotantokapasiteetti Sonnisaarella oli tuolloin reilu 1500 litraa / kk ja kaikki mitä panimo tuotti, jäi käytännössä Ouluun. Ensimmäisen vuoden päätteessä Sonnisaari järjesti osakeannin, joka mahdollisti sen radikaalin kasvun. He nelinkertaistivat tuotantomääränsä tuolloin ja investoivat pullotuslaitteeseen, joka mahdollisti tuotteiden viennin kotipaikkakunnan ulkopuolelle. Tuolloin Timo pystyi jäämään täyspäiväiseksi panimolle ja mukaan saatiin myös Kalle osa-aikaisena työntekijänä. Jälleen vierähti vuosi, jolloin Sonnisaari sai kasvatettua käymiskapasiteettinsa nykyiseen 14000 litraan / kk. Tällä hetkellä Sonnisaari työllistää neljä kokopäiväistä työntekijää. Tuotteissakin on näkynyt kehitystä, sillä vaikka moni mieltääkin Sonnisaaren tuottavan vain voimakkaasti humaloitua IPAa, ovat he tehneet tyylilajeja laidasta laitaan jo panimon alusta asti. Timo sanookin, että panimon alkuaikojen voimakkaasti humaloidut oluet olivat siinä mielessä opettava sattuma, kun isommilla laitteilla ja humalamäärillä humalasta sai irti paljon enemmän makua ja aromeja, kuin kotikonstein. Joskus ne IBUt olivat ehkä vähän liiankin korkeat, mutta kyse on makuasioista.
Kanniainen sanoo, että Sonnisaaren oluiden kultainen lanka on se, että ne tosiaan ovat oluita. Hän ei halua, että heidän tuotteidensa itseisarvo olisi se, että niihin lisätään tuhansia kiloja jotain ylimääräistä maustetta tai mehutiivistettä. Sonnisaaren oluiden tulisi olla tasapainoisia ja helposti juotavia, mutta makujen ei välttämättä tarvitse olla sieltä helpoimmasta päästä. Kanniainen sanookin nauttivansa eniten siitä, kun oluessa on ronskisti makua tai kun humalointi lyö selkeästi turpaan. Sille räjähtävyydelle tarvitsee vain löytää oikeanlainen tasapaino oluen muista mauista, jottei tuotteen juotavuus kärsi makujen ilotulituksesta. Huomenna kuullaan Timon historiasta kotipanijana ja pannaan olutta!
Kippis!
Mallasasiamies
Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta