Huhhuh!

Jyväskylän OlutSataman ilmassa tihkui suomalaisen pienpanimokentän yhteistyö ja iloinen ote elämään.

Krapula on väärä sana kuvaamaan tätä olotilaa. Festarikaipuu? Sosiaalisen kanssakäymisen överit? Jyväshyvästit? Tällä hetkellä hiljainen huone, jossa kirjoitan tätä tekstiä yksikseni, tuntuu aivan liian tylsältä. En saa tästä mitään irti sillä aivojeni ehtyneet dopamiini- ja serotoniinivarastot huutavat riittäviä virikkeitä. Toki elämähän ei voi olla vain yhtä juhlaa ja välillä tekee hyvää palauttaa aivot arkeen. Työtä, työtä, työtä. Tällaisen viikonlopun jälkeen on vain vaikeaa löytää sitä itsekuria itsestään, jotta saan arjen taas rullaamaan.

Ei. En puhu nyt mistään mielihalusta viikon mittaiselle benderille tai kesän jatkuvasta pikkutörpöttelystä. Olut ei yllättävästi ollut se, mistä nautin eniten kuluneen viikonlopun aikana. Kyllähän sitäkin tuli nautittua. Tuli nautittua erittäin hyvää ja unohtumatonta olutta. Mutta mulle se päällimmäinen juttu, minkä vuoksi sydän hakkaa vieläkin satasta ja mieli vaeltaa perjantaihin ja lauantaihin, olivat ne ihmiset! Sekä tapahtumavieraat, että erityisesti näytteillepanijat. Kaikilla oli hauskaa! Kukaan ei pönöttänyt pöydässään, käsivarsi 90 ° kulmassa nostelemassa mekaanisena nukkena lasia huulilleen. Näin livemusiikin tahdissa tanssivia ihmisiä, SUOMESSA!?! Ihmiset oikeasti olutjoogasivat, eikä niitä tunteja pidetty tyhjälle joogamattoarmadalle. Moni asia olutsatamassa sai minut nauramaan mielessäni ”Päivi Räsänen tässä EI”. Ihmiset viihtyivät ja juuri siksi tuollaisia tapahtumia järjestetään.

Entäpä ne näytteillepanijat? Mun kertynyt kokemus tältä alalta on käytännössä vähemmän kuin yleissitovan työehtosopimuksen määrittämä työntekijän koeaika, mutta en usko olevani väärässä, kun sanon että suomalaista pienpanimoskeneä määrittää yhdessä tekemisen teema. En voisi kuvitella mitään toista alaa, jossa keskenään kilpailevat yritykset lainaisivat toisilleen kaasupulloja tai työvoimaa taukojen ajaksi messuilla. Tai kun se tuote houkuttelee paikalle niin massiivisen joukon ihmisiä, että oma väki ei vaan riitä palvelemaan heitä kaikkia luontevassa ajassa, niin paikalle kiirehtii oluen monitoimiosaaja, Anikó Lehtinen, avustamaan tiskin taakse. Itse yritin myös tarjota omaa apuani eräälle yksinäiselle, paikallaan tinttaavalle, oluenlaskijalle. Onneksi hän ymmärsi kieltäytyä, sillä siitä ei olisi seurannut kuin grosse katastrofe.

Yhdessä tekeminen kenties kulminoitui lauantai-iltaan, kun festivaalivieraat olivat jo lähteneet alueelta ja panimot alkoivat pakkaamaan tavaroitaan. Tämä tuskaista tanssiaan tanssinut oluenlaskija oli murehtinut koko viikonlopun raskasta hanalaitteistoaan, sekä sitä miten se tultaisiin nostamaan pakettiautoon. Yksi henkilö kävi keräämässä yhdeksän nostokäsiparia, kaksi työnjohtajaa ja kuusi katsojaa paikalle. Ne hanat nousivat muuten ripeästi. Tämän jälkeen paikallaolevat kerääntyivät vielä Paloaseman Panimon tyyppien ympärille ja koko poppoo lauloi syntymäpäiväonnittelut panimon 1-v syntymäpäivänä. Pitkää ikää!

Koen olevani etuoikeutetussa asemassa, kun pääsen todistamaan tällaista menoa. Kiitos OlutSatama, kiitos vieraat ja kiitos panimoiden tyypit!

 

Kippis!

Mallasasiaprinsessa Ruusunen (tietäjät tietää)

 

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta

Juho Virtanen

Mallasasiamies
Pienpanimoliitto

Kesän 2019 työskentelen pienpanimoliitolle tehden "Mallasasiamies" -projektia. Minut saa hymyilemään aina hyvällä oluella ja huonolla vitsillä. Digitaalisen kulttuurin HuK, Turun yliopisto, parimetrinen partasuu.

Oluen makuprofiilin pitää olla kuin leka vasten kasvoja. Räjähdyksiä kielellä ja tulvahtavaa aromia sieraimissa.