Olen varmaan aikaisemminkin puhunut rakkaudestani taproomeihin, joka kumpuaa ajastani Englannissa. Ne kokosivat viikonloppuisin alueensa ihmiset yhteen. Lapset ja koirat kirmasivat panimon pihalla, jossa ajoittain vaihtuva food truck tai grillikatos tarjosi maistuvaa ruokaa. Naapurit ja tutut pääsivät vaihtamaan kuulumisiaan tuoreen oluen äärellä, ja samalla paikallinen panimo tuli ihmisille tutuksi. En voi sanoin kuvailla, kuinka onnelliseksi tulin, kun löysin Olarin Panimon. Älkää käsittäkö väärin. Pidän myös panimoravintoloista. Todella paljon. Mutta tiloina onnistunut taproom ja panimoravintola ovat hyvin erilaiset toisistaan. Taproom on huomattavasti helpommin lähestyttävä tapahtumapaikka, joka myös pystyy joustamaan eri suuntiin tarpeen vaatiessa. Taproom on ikään kuin 2000-luvun panimoravintola.
Taproomin muovautuvuus on checklistilläni asia, jossa Olarin Panimo loistaa. Päivästä riippuen se on olohuone, terassi, tastingalue, festivaalialue, kulmapaitanäyttely, skeittiparkki, paardipaikka tai jotain muuta. Mutta ennen kaikkea, se on joka päivä kiinteä osa Olarin Panimoa. Oikein ajoitettuna vierailusi aikana voit nähdä ”ehtaa panimoarkea”, kun panimon henkilökunta härvää nauraen ja kiroillen hommissaan, pleksilasin toisella puolella. Ja se olut. Se on todella tuoretta. Parempaa ei yksinkertaisesti ole.
Olarin Panimossa viehättää myös sen vilpitön aitous. Nämä ihmiset ovat aidosti sitä mitä ovat. Ja se välittyy asiakkaille kaikessa. Panimolla tehdään olutta rennolla otteella, mutta vakavissaan. Vitsihuumorin viljely siellä täällä tai pilke silmäkulmassa työskentely panimolla ei sulje pois sitä tosiasiaa, että nämä ihmiset myös vakavissaan tähtäävät parhaimpaan mahdolliseen laatuun. Olarin Panimo on myös hyvin selväsanainen siinä, että he eivät tee olutta, josta he eivät pidä. Jos joku olut ei maistu asiakkaalle, niin siihen sanotaan ”voi voi” ja hänelle tarjotaan jotain muuta valikoimista. Panimolla ollaan rehellisiä siitä, että he eivät edes yritä miellyttää kaikkia. Vain niitä ihmisiä, jotka ovat tarpeeksi rohkeita tutustuakseen Olarin Panimoon ja sen tuotteisiin. Tämän kaltaisesta pehmeästä ehdottomuudesta ei voi olla pitämättä.
Se Olarin pehmeä ehdottomuus ja leikittelevyys näkyy myös kaikessa heidän oluessa. Paras esimerkki tästä on todennäköisesti virolaisen Tankerin kanssa yhteistyössä tehty, etuliitteiltään överi ”Mixei”, semisamea DDH-sour-brut-session-IPA, joka luotiin kieli poskessa piikiksi sellaisten ihmisten lihaan, jotka nurkassa täristen kammoksuvat oluen etuliitteitä krusifiksit ja vaarnat käsissään. Miksi tällainen olut sitten tehtiin? Koska miks ei? Tähän mentaliteettiin kiteytyy mielestäni Olarin Panimon ihanuus.
Kiitos siis Olarin Panimolle ”ultramegaSOS” -upeasta panimostanne, sekä kaikesta ”böneksistänne”, jota olette vuosien aikana tuottaneet. Kultaisimmat muistoni taproomeista saattavat vielä liittyä nimenomaan aikaani englannissa, mutta Olarin Panimo on onnistunut tarjoamaan näille muistoille haastajan. Perhe ja kaverit grillaamassa pallogrillillä kaikkea mahdollista panimon pihalla, sekä Ville Leino esittelemässä intohimon palo silmissään panimon uutta pilsiä suoraan tankista on hyvä muisto.
Kiitos siitä.
(PS. Panimovierailu ja haastattelut tehtiin ennen Tommi Koistisen, aka. Setä Koposen, astumista panimon toimitusjohtajan saappaisiin. Onnea uusiin tehtäviin ja jaxuhalit Hannan ohjaamiseen!)
CHEERS!
Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta