Toimittaja Esa Salminen aloittaa huhtikuussa Pienpanimoliiton viestintäkoordinaattorina.

Pienpanimoliiton viestintäkoordinaattoriksi on valittu toimittaja Esa Salminen. Hän aloittaa työnsä huhtikuun loppupuolella, ja pesti kestää ainakin vuoden 2023 loppuun.

Esa on helsinkiläinen viestinnän asiantuntija, toimittaja ja kirjailija, joka on ollut mukana kirjoittamassa esimerkiksi Madventures-kirjoja. Hänen tekstejään voi bongata myös eri lehtien ja järjestöjen sivuilta, ja vuonna 2020 hän voitti tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon yhteiskirjasta räppäri Palefacen kanssa. Esa harrastaa valokuvausta, taekwon-doa ja kotioluen tekemistä.

”On hienoa päästä mukaan Pienpanimoliiton toimintaan. Tässä tehtävässä sulautuvat kaksi minulle rakasta asiaa, kiinnostava viestintä ja laadukas kotimainen olut”, Esa Salminen sanoo.

Mies oranssissa paidassa edessään olut.
Esa Salmisen lähin pienpanimo on Cool Head Brew Helsingin Viikissä. Kuva: Elina Salminen

”Meille tuli tarve panostaa Pienpanimoliiton viestintään, jotta saadaan oluen ilosanomaa levitettyä Suomessa”, sanoo Pienpanimoliiton varapuheenjohtaja Jussi Tamminen. ”Nyt saatiin hyvä tekijä viestimään sekä omille jäsenillemme että oluen ystäville laajemminkin.”

Ensimmäisten työtehtävien joukossa Esa ottaa liiton viestintäkanavat haltuun ja ottaa yhteyttä liiton jäseniin.

Pienpanimoliitto ry on 70 suomalaisen pienpanimon edunvalvontajärjestö. Pienpanimoliiton tavoitteena on kehittää suomalaista pienpanimo-osaamista ja parantaa kotimaisten pienpanimoiden toimintaedellytyksiä Suomessa.

Lisätietoja

Esa Salminen
050 464 9532
info@pienpanimoliitto.fi
esa.p.salminen@gmail.com

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta