Ennen syksyä 2014 minulla ei ollut oikeastaan mitään syytä vierailla Tampereella useampia kertoja vuodessa. Toki lapsuudessani tuli käytyä tätini luona, Särkänniemessä ja alle kaksikymppisenä Tampereelle tuli tehtyä useita kymmeniä pelimatkoja. Silloinen ikäni ja kiinnostukseni kuitenkin rajasivat Koskipanimo Plevnan vierailtavien kohteideni ulkopuolelle. Käänne tapahtui, kun löysin nykyisen puolisoni, joka on Pirkanmaalta kotoisin. Käytiin eräänä iltana Plevnalla leffassa, jonka jälkeen hän päätti esitellä minulle panimoravintolaa. Olin tuolloin vasta löytämässä IPAt, joten valitsinkin lasiini summanmutikassa Siperiaa hanasta. Ja olin myyty.
Panimomestari Sam Viitaniemi kiteyttää mielestäni hienosti Plevnan toiminnan mentaliteetin: ”mä oon mieluummin panimomestari, ku tehtaanjohtaja”. Monet pienpanimot kipuilevat tällä hetkellä kasvun ja lainsäädännön kohtaamattomuuden kanssa. Yksi konkreettisimmista esimerkeistä lainsäädännön epäkohdista on, että yli 500 000 litraa vuodessa tuottava pienpanimo ei saa myydä +5,5 % tuotteitaan enää panimomyymälästään. Tämä rajaa *aivan valtavan määrän* tuotteita vain ravintoloihin tai alkoon. Olisi vähintäänkin ikävää, mikäli en panimoravintolassa vieraillessani voisi ostaa kotiin pullollista Weizenbockia tai Siperiaa. Onnekseni Plevnalla tätä kipuilua ei kuitenkaan ole havaittavissa, sillä heille riittää nykyiset tuotantomäärät. Tämä on siinäkin mielessä hieno asia, että panimon historiallisesti arvokkaat tilat eivät edes mahdollistaisi eksponentiaalista kasvua. Panimo on löytänyt itselleen täydellisen sijainnin.
Enkä nyt tahdo väittää, että kasvu on pahasta. Päinvastoin. Mutta Plevnan työntekijöiden tyytyväisyys panimon nykyiseen kokoon tarttuu pakostikin myös minuun. En tiedä, että olenko yksin ajatusteni kanssa, mutta minut valtaa sellainen seesteinen ”tässä on nyt oikein hyvä olla” -fiilis, joka saa minut rauhoittumaan ravintolassa tuopillisen ääreen. Ja se tyytyväisyys panimon kokoon myös aivan varmasti vapauttaa panimon työntekijöitä keskittymään siihen tärkeimpään, eli maistuvan oluen valmistukseen, sen sijaan, että heidän pitäisi alituisesti murehtia laajenemisesta johtuvista kulueristä tai muutoksista panimon laitteistoon / tuotteisiin. Selkeä kuva seuraavasta viidestä tai jopa kymmenestä vuodesta vapauttaa ihmisiä keskittymään nykyhetkeen. Minä ainakin tiedän, että Plevna on ja pysyy. Ja tiedän, että se tuopillinen Siperiaa on vähintäänkin yhtä hyvää, kuin vuonna 2014.
Entäpä se olut? Mitäpä sitä analysoimaan. Kaikkein yksinkertaisimmin asian voi ilmaista kutakuinkin näin: Koskipanimo Plevna panee todella puhtaita ja erittäin maistuvia oluita tyylilajista riippumatta. Panimo uskaltaa ylistää perinteisiä oluttyylejä aikakautena, jolloin trendit siirtyvät ulkomailta Suomeen vähintäänkin vuoden sisällä. Vai moniko kotimainen pienpanimo panee vielä aktiivisesti rauchbieria? Sitä virhettä ei kuitenkaan kannata tehdä, että kutsuisi Plevnaa uppiniskaisen vanhoilliseksi, sillä panimo suoltaa ulos myös oman näköisiä mallasjuomia moderneimmista trend setter -oluista. Esimerkkinä tästä Viitaniemen vihjailema NEIPA.
Joku toinen vähän enemmän kotiseutu-uskollinen oluen ystävä Tampereen ulkopuolelta saattaisi antaa miinuksen panimon sijainnista. Itse henkilökohtaisesti näen sen vain positiivisena asiana. Ikäväähän se olisi, jos kaikki erinomaiset pienpanimot keskittyisivät vain sadan kilometrin säteelle toisistaan. Sitä paitsi. Nykyisin minulla on oikein mainio syy vierailla Tampereella. Appivanhempieni lisäksi.
CHEERS!
Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta