Beer Hunter’s taisi olla järjestyksessään toinen suomalainen pienpanimo, johon tutustuin aloitellessani kesällä 2014 tutustumistani oluen maailmaan. Syksyllä 2014 pääsin opiskelemaan Porin yliopistokeskukseen digitaalisen kulttuurin tutkimusta ja vanhemmat opiskelijamme tekivät jo perehdytysviikolla hyvin selväksi, että opiskelijoidemme kantapaikka on torin laidalla, hotellin kupeessa oleva Panimoravintola. Olutkärpänen pääsi puraisemaan pahasti iltojen venyessä hämyisessä nurkkapöydässä ja siinä olikin muutaman kanssaopiskelijan kanssa puhetta akateemisen olutseuran perustamisesta. Ensimmäisen opiskeluvuoden kiireet onnistuivat kuitenkin hautaamaan nuo suunnitelmat. Ainejärjestömme hallituksessa toimiessani saimme kuitenkin perustettua jo jokavuotiseksi muodostuneen maisteluillan, jonka kautta myös olueen tottumattomat opiskelijat ovat päässeet kokemaan, miten se olut yllättäen voikin olla heidän juttunsa. En ole enää vuosiin ollut järjestämässä kyseisiä tapahtumia, mutta sivusta on ollut hienoa seurata, miten tapahtuma järjestetään aina uudestaan ja uudestaan.

En voi olla miettimättä tunnettani ja pohtimatta miten Mika Tuhkanen mahtaa ajatella panimostaan ja panimoravintolastaan. Panimo on toiminut jo 22 vuotta ja kolmas sukupolvi on kirjaimellisesti astunut firmassa panosaappaisiin. Uskon, että omat kokemukseni aloittamani tapahtuman tiimoilta ovat suuntaa antavia, mutta sellaisia, joita en missään nimessä tohdi verrata Mikan tunnelmiin. Panimoravintola Beer Hunter’s on ollut olemassa kolmella eri vuosikymmenellä ja kasvanut pienestä takahuoneen panimosta oluenvalmistajaksi, joka osti Carlsbergin ulos Porista. Uskon, että jokaisella pienpanimoyrittäjällä on haaveena samankaltainen jatkumo, kuin Tuhkasen panimolla. Miten pienestä ponnistanut yksityisyritys kasvaa raa’alla fyysisellä työllä koko ajan isommaksi. Puhumattakaan siitä ajatustyöstä, joka jokaiseen reseptiin menee. Ja miten vuosien saatossa huomaa, että ihmiset oikeasti pitävät heidän tuotteistaan ja tuon kysynnän vuoksi yrityksesi elättää itsesi lisäksi myös muita ihmisiä. Miten oma työ on mahdollistanut seuraavan sukupolven kiinnostumisen työtäsi kohtaan ja tiedät, että elämäntyösi on hyvissä käsissä.

Beer Hunter’silla on tunnuttu ymmärtävän jo alusta asti, että olut ei ole vain olutta. Sen kanssa voi leikkiä ja mikään ei rajoita heitä. Mika Tuhkasen puheesta ymmärtääkin, että tämä on yksi tärkeimmistä tekijöistä sille, miksi panimo on elossa ja voi hyvin vielä tänäkin päivänä. Toki heidän repertuaariinsa kuuluu oluita, jotka ovat muodostuneet panimon kantavaksi selkärangaksi, mutta ilman kokeilemista niitä ei olisi syntynyt. Panimo on hyvä yhdistelmä vanhaa ja uutta, jonka parissa ihminen ei kyllästy.

Asia mitä olen sanonut lukuisia kertoja keskustellessani ihmisten kanssa panimoiden paikallisuudesta, on että ottakaa mallia Porista! Antakaa sen oman paikallisuuden näkyä panimossanne ja tehkää sitä näkyvämmäksi paikallisen yhteistyön kautta! Tässä maailmassa ei pärjää yksin. Siihen koko pienpanimoliiton toimintakin perustuu, yhdessä pienpanimot ovat vahvempia. Porissa paikalliset panimot järjestävät esimerkiksi yhteisiä panimovierailuja bussilastillisille ihmisiä ja pitävät yhteistyön voimin pienempiä olutfestareita vuodesta toiseen. Järjestäkää tap takeovereita ravintoloissanne ja kutsukaa mukaan ystäväpanimoitanne! Tätä kaikkea on onneksi jo näkynyt enenevissä määrin kaikkialla Suomessa.  Etelästä pohjoiseen ja idästä länteen.

Ja kuluttajille: Olkaa ylpeitä omista panimoistanne! Vaatikaa paikallisia kauppiaita ja ravintoloita ottamaan sitä lähituotettua olutta valikoimiinsa. Tarjotkaa ulkopaikkakuntalaisille vieraillenne lähipanimon tuotteita ja muodostakaa omat suhteenne niihin panimoihin. Se henkilökohtainen side johonkin panimoon tai olueen, mistä vanhempamme ja isovanhempamme puhuvat, ei synny itsestään. Se pitää luoda. Olkaa rohkeita, kokeilkaa ja löydettyänne sopivan, nauttikaa niitä hetkinä, jotka jäävät mieleen. Löytäkää se oma oluenne, mistä läheisenne voivat vuosikymmenienkin päästä silmiä pyöritellen tuhahdella, ettei ”se vanha pieru juo muuta kuin panimon se-ja-se tuotetta X”.

PS. Kuten Mikakin sanoi, vittuilu on välittämistä. Sen verran porilaista verta minussa on, etteikö mielestäni Pori olisi kiistatta Suomen panimopääkaupunki. Katkeamaton panimokulttuuri, vertaansa vailla oleva paikallisylpeys ja 84 391 asukkaan kaupunki, johon mahtuu 5 pienpanimoa.

Jotta Turku, Tampere, Oulu, Espoo tai Helsinki voisivat edes kilpailla Porin kanssa, tulisi niiden täyttää seuraavat kriteerit:

Turku, 191 603 asukasta, 11 pienpanimoa.

Tampere, 235 487 asukasta, 14 pienpanimoa.

Oulu, 203 626 asukasta, 12 pienpanimoa.

Espoo, 283 944 asukasta, 17 pienpanimoa

Helsinki, 650 033 asukasta, 38,5 pienpanimoa

Muilla kaupungeilla on vielä matkaa 😉

Mallasasiamies

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta

Juho Virtanen

Mallasasiamies
Pienpanimoliitto

Työskentelen pienpanimoliitolle tehden "Mallasasiamies" -projektia. Minut saa hymyilemään aina hyvällä oluella ja huonolla vitsillä. Digitaalisen kulttuurin HuK, Turun yliopisto, parimetrinen partasuu.

Oluen makuprofiilin pitää olla kuin leka vasten kasvoja. Räjähdyksiä kielellä ja tulvahtavaa aromia sieraimissa.