Monilla menee puurot ja vellit sekaisin, kun puhutaan Beer Hunter’sista ja sen tuotteista. Heti alkuun on hyvä selventää, että panimo on Beer Hunter’s ja Mufloni on panimon tuotemerkki. Kun puhumme oluesta, puhumme Muflonista ja kun puhumme panimosta, puhumme Beer Hunter’sista. Mutta mistä panimon nimi tulee? Panmia perustettettaessa Mika ja Mikan vanhemmat väyläsivät edestakaisin erilaisia nimiä, mihin mikkeliläinen Pub Naapurin yrittäjä ja Saimaan Juomatehtaan perustaja, Pertti Oksa, kyllästyi ja tokaisi, että panimoa voisi vain kutsua Beer Hunter’siksi ja sillä selvä. Nimi jäi elämään ja onkin kuvastanut panimoravintolaa oikein osuvasti alusta saakka: Mika Tuhaknen mainitsee jo vuoden 1998 avajaisissa olleen yli 150 erilaista pullo-olutta. Alun perin tosin ajatuksena ravintolalla oli panna itse omat tarjolla olevat oluensa, mutta pian jo huomattiin ettei 200 litrainen keittovälineistö riittänyt laisinkaan vastaamaan kysyntään. Tämän vuoksi panimo päätyikin tarjoamaan myös muiden kotimaisten ja ulkomaisten panimoiden tuotteita niin hanoista kuin pulloista. Nyt ravintola ilmoittaa pullo-oluiden määräksi 256. Eli kyse on todellakin vehreistä metsästysmaista alan harrastajalle.
Oluensa panimon väki taas halusi ehdottomasti nimetä Poria kuvastavan eläimen mukaan. Sattuneesta syystä Otso Mesikämmen ei käynyt, mutta onneksi Tuhkasen ei tarvinnut etsiä kaukaa, sillä Porin edustalta löytyvästä Säpin majakkasaaresta löytyi oikein oiva elikko. 1950-luvulla lääkäri Jarl Hermansson Sarén toi Korsikalta kaksi emää ja yhden pukin mufloneita. Ne villiintyivät ja nykyisin saarta asuttaakin noin viidenkymmenen villilampaan lauma. Ensiksi panimon oluissa esiintyi sivusuunnasta katsottuna erilaisia olutlaseja metsästävä pitkätakkinen mies, jolla oli metsästyskivääri kädessä ja pukin pää. Tästä etikettipukki kehittyi pelkästään edestäpäin katsovaksi mufloniksi ja muutama vuosi sitten pukinpää modernisoitiin tyylitellyksi M-kirjaimeksi, joka muistuttaa elävästi Muflonin päätä.
200-litrainen valmistusvälineistö oli jo alkuun liian pieni. Kun Carlsberg lopetti toimintansa Porin keskustan tuntumassa olleessa vanhassa sähkölaitoksessa, Beer Hunter’s osti niiden isomman laitteiston ja siirtyi niiden tiloihin. Joskus näinkin päin, että pienempi tulee ja menestyy isomman tilalla. Tuhkanen nauraakin, ettei tiedä toista panimoa, joka olisi ”syrjäyttänyt” Carlsbergin. Vuonna 2001 Beer Hunter’s aloitti myös Suomen ensimmäisenä mallasviskin tislaamisen. Mika vilauttaakin hymyään ja mainitsee, että tisleiden puolelta saattaisi olla tulossa jonkin ajan päästä pientä uutista. Ei siitä enempää.
Beer Hunter’sin alaisuudessa toimii siis kaksi erillistä panimoa. Pienempi sijaitsee ravintolan takahuoneessa Porin torin laidalla. Suurempi taas sijaitsee Porin Herralahdessa ja 200 litran laitteistoon verrattuna se todellakin on isompi. Panimo, jolla Hunter’s tuottaa oluet kaupalliseen jakeluun, on keittokapasiteetiltaan 1000 litraa ja käymiskapasiteettia sieltä löytyy 28000 litraa. Vuositasolla panimo tuottaa noin 200 000 litraa, johon Tuhkanen onkin tyytyväinen. Hänen itsensä lisäksi panimolla ei työskentele kuin Erik Ekholm sekä hänen poikansa Eemeli. Mika nauraakin, että panimon henkilöstömäärä on noin 2 ja 1/3, kun hänet lasketaan mukaan. Heillä on sikäli hyvä tilanne, ettei heidän tarvitse murehtia oluen myymisestä, sillä se on ulkoistettu täysin toiselle yritykselle. He voivat panimolla keskittyä siihen tärkeimpään.
Panimon ydinajatus on tehdä oluita raaka-aineista tinkimättä, ja juuri sellaisia kuin he haluavat. Tuotteen tulee olla sellainen, josta he voivat olla ensiksi itse ylpeitä ja sen jälkeen mietitään, miten yleisö sen ottaa vastaan. Tämän yhdistäminen on välillä vaikeaa, mutta Tuhkasen mielestä kaikkien ei tarvitse pitää kaikista oluista. Tietyille mauille löytyy aina tietyt ihmiset. Toinen tärkeä asia Beer Hunter’sin toiminnassa on se, etteivät he ole koskaan miettineet, eivätkä tulekaan miettimään, mitä oluen valmistus maksaa. He eivät ole ikinä säästäneet raaka-aineissa ja käyttävät aina juuri sen verran humalaa, kuin olut tarvitsee. Mika myöntää, että hän on yrittäjänä ehkä vähän eriskummallinen siinä mielessä, ettei hän tee ratkaisuja bisnesmielessä, vaan aina tuote etusijalla – hyvä olut on heidän käyntikorttinsa.
Kun puhumme humalan käytöstä, Mika alkaa nauraa yhtäkkiä hervottomasti ja muistaa erään tapauksen. Beer Hunter’s oli ostanut ensimmäisen ja viimeisen kerran humalauutetta, kun Koffilla ei ollut sille tarvetta. Porin Koffin panimomestari varoitteli Mikaa, joka pani tuolloin sillä 200-litraisella laitteistollaan, ettei käyttäisi koko purkkia siihen yhteen satsiin. Vaikutus oli vähän samantapainen kuin jos pyromaanille annettaisiin tulitikut ja kehotettaisiin varomaan. Siitä syntyikin Magnumilla humaloitu ”Intiapässi”, jossa oli laboratoriossa mitattuja IBU:ja 150. Siihen loppuukin mittarin asteikko. Tässä tarinassa kiteytyy panimon mentaliteetti: mitä tahansa voi kokeilla ja vaikka millaista olutta voi valmistaa. Huomenna paneudumme hieman paremmin Porilaiseen panimokulttuuriin ja siihen, miten se näkyy Beer Hunter’sissa.
Kippis!
Mallasasiamies
Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta