Jaaha. Se oli sellainen kesä. En tahtonut lähteä purkamaan vielä viime viikolla ajatuksiani, koska jotenkin tuntui, että kesä oli vielä niin kesken. Tarvitsin aikaa jäsennelläkseni kulunutta kolmea kuukautta, sillä totta puhuen noihin kolmeen kuukauteen mahtui vaikka mitä. Jotain mielestäni kertoo, että kilometrimittari näyttää nyt projektin päätyttyä 12 500 ajokilometriä. Viisi kertaa edestakaisin Helsingistä Utsjoelle. Ne Harry Potterin äänikirjat todellakin tulivat tarpeeseen.

Mutta mitä sitten opin kesältä?

Olut kuuluu kaikille. On jotenkin huvittavaa ajatella, että suomalaiset pienpanimot olisivat vain itseni näköisten flanellipaitaisten lappuhaalaripartasuiden harrastus, tai että suomalainen pienpanimokulttuuri nojaisi vain kuvailemani tapaisiin ihmisiin. Kesän festareilla kyllä näki paljon itseni kaltaisia, oman karvankasvunsa hillitsemiseen tympääntyneitä miehiä, jotka maiskuttelivat mitä erikoisempia makuyhdistelmiä samalla kun vaahtokukka kuorrutti vahatuttuja viiksiä. Mutta suurin osa tiskin molemmin puolin olevista ihmisistä on ”aivan tavallisia tallaajia”. Ihmisiä, jotka nauttivat hyvästä oluesta ja loistavasta seurasta. Henkilöitä, joita kiinnostaa keskustella oluesta ja nauttia sitä hyvässä seurassa. Tavallaan tuntuukin vastenmieliseltä ajatukselta pohtia elitististä kulutuskulttuuria, jossa oluesta nauttiva henkilö ei ole ”oikea harrastaja” ennen kuin hänellä on tarpeeksi monta sulkaa hatussaan, tietty määrä panimoita vierailtuna tai makunystyrät tarpeeksi turtuneet joitain erikoisempia makuja varten. Höpöhöpö tuollaiselle puheelle. Samaan aikaan puhutaan siitä, miten pienpanimotuotteiden kulutus pitäisi saada kasvatettua laajemmalle kuluttajakunnalle, mutta samalla alan harrastajien joukossa tuntuu olevan tyyppejä, jotka vaativat ties millä itseoikeutetulla mandaatilla mitä typerämpiä kuperkeikkoja uusilta tutustujilta. Tämän kaltainen touhu ei palvele ketään, eivätkä uudet olutharrastajat ole pois keneltäkään jo useamman vuoden olutta nauttineelta. Suomalaiset pienpanimot tuottavat vuodessa yli 20 miljoonaa litraa olutta, joten jos siitä kakusta ei riitä useammalle, niin harrastajat ovat kyllä todellisia loppahuulia.

 

Mutta entä ne panimot sitten? Vierailin kesän aikana 28 panimolla, joista pääsin esittelemään laajemmin 10. Joukossa oli todellisia yhden miehen nanopanimoita aina Suomen suurimpiin pienpanimoihin, jotka erosivat toisistaan monilla eri tavoin, mutta yhdistäviäkin tekijöitä löytyi. Yleisimmät haasteet pienemmillä panimoilla tuntui olevan resursseista tärkeimmän; ajan, kanssa. Kuinka henkilöstön tarvitsee priorisoida tietyt asiat ennen muita, jotta panimon tärkein tehtävä, oluen valmistus, tulee tehtyä. Monilla panimoilla ihmiset tituleerasivatkin itseään yleismies Jantusiksi, jolloin työtehtävät saattoivat vaihdella oluenvalmistuksesta talousasioiden hoitoon, myyntiin, markkinointiin, logistiikkaan ja siivoukseen. Kun mietitään paljonko tuollaisen työmäärän tekemiseen kuluu aikaa, voidaankin helposti todeta ettei monien pienpanimoiden yrittäjien arkeen tai viikonloppuihin muuta mahdukaan, kuin työntekoa. Kaikki tehdään itse. Mutta toisaalta näitä henkilöitä haastatellessani kävi myös selväksi, etteivät he tekisi mitään muuta samalla intensiteetillä. He todellakin rakastavat oman oluen valmistamista niin paljon, että muusta viis. Osittain tässä olikin se juurisyy kesän projektilleni, sillä halusin kovasti tuoda näiden ihmisten työn jälkeä laajemmalle yleisölle näkyväksi. Mielestäni he ovat sen ansainneet.

 

Monet panimoista myös taistelevat lainsäädännön kanssa. Panimoilla tahdottaisiin tehdä kansainvälisesti todella laadukkaita oluita, mutta suomalaiset alkoholiprosenttirajat eivät tähän kannusta. Panimoiden tulee myös saada sitä rahaa, jotta toiminta voi jatkua, joten siksi monet panimoista tekee paljon oluita, joita voi ruokakaupoissa myydä. Ravintolamyynti on vain pieni osa kakusta, josta panimo saa tulonsa. Alko sitäkin pienempi. En tiedä millaisessa puskassa olin elänyt ennen tätä kesää, mutta jostain syystä minulla oli sellainen mielikuva, että Alkon funktio on myydä ne vahvemmat oluet kuluttajille, vaikka tilausvalikoimansa kautta. Nyt tilanne ei kuitenkaan ole täysin näin, sillä tuo valtio-omisteinen alkoholimonopoli pystyy sanelemaan panimoille, että ottavatko ne panimoiden tuotteita myyntiin vai eivät. Tämän lisäksi alkoholin etämyyntiä Suomessa saa tehdä vain ulkomailla toimivat yritykset. Niitä paketteja ei pysäytä kukaan, mutta auta armias jos suomalainen pienpanimo voisi toimittaa tuotteitaan kuluttajille kotiovelle. Seuraisi Harmageddonin taistelu, tulta ja tulikiveä.

 

Toki moni panimoista sanoo suomalaisen alkoholipolitiikan menevän hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Monet kokivatkin etenkin näin kesäaikaan oman panimomyymälän yhdeksi toimintansa elinehdoksi, sillä ihmiset ovat alkaneet vihdoin löytämään oluensa sieltä missä se on tuoreimmillaan. Moni panimon henkilö puhuikin kesän aikana panimoturismista, jossa vierailu paikallisella pienpanimolla on osa lomamatkaa. Tämä oli upeaa kuulla, sillä todella monet suomalaisista pienpanimoista toimivat kulttuurihistoriallisesti rikkailla alueilla tai rakennuksissa, jotka jo itsessään ovat varsinaisia nähtävyyksiä. Panimolla vierailu myös on opettava kokemus siinä mielessä, että ihmiset näkevät ne henkilöt oluiden taustalla, näkevät prosessia tai tiloja ja varmasti pääsevät keskustelemaan oluesta myös laajemmin. Osaavampaa henkilökuntaa kertomaan oluesta en voisi kuvitella muualle, kuin panimolle. Olut kaikkine makuineen ja tuoksuineen todellakin avautuu täysin uudella tapaa, kun osaava henkilö kertoo siitä, minkälaisia makuja siltä lähdettiin hakemaan ja millä prosesseilla tai raaka-aineilla ne saatiin esille.

 

 

Tämä on mielestäni myös yksi olutfestivaalien tärkeimpiä tarkoituksia. Vierailin kesän aikana Tampereen SOPPissa, Jyväskylän OlutSatamassa, Mathildedalin ja Fiskarsin yhdessä järjestämällä Beer Campilla ja viimeiseksi Espoo Panee ja Juhlii -päiväfestareilla. Kynnys kokeilla uutta pienenee, kun panimot tuodaan lähelle ihmisiä ja monet festivaaleista toimivatkin vapaan sisäänpääsyn periaatteella. Yleisö pääsee näkemään, ettei kyse ole mistään pelottavista ”erikoisoluista” vaan pienpanimotuotteista, joiden takana on aina jokin tarina ja joukko ihmisiä. Olutfestareiden suosion kasvaessa myös erilaisten tapahtumien määrä on kasvanut. Jokaisella tapahtumalla on oma juttunsa, joilla ne profiloituvat toisistaan. Niitä myös järjestetään pisin Suomen karttaa, joten kokeakseen olutfestareita ei tarvitse aina murehtia majoituksia ja muita reissaamiseen liittyvää ongelmaa.

 

Kesäni alkaakin olla näillä näkymin taputeltu, sillä nyt tuoppini alkavatkin kaivata maltaisempia makuja iltojen viiletessä ja sateiden lisääntyessä. Odotankin innolla syksyn sesonkioluita, joiden pariin on mukava istahtaa tällaisen intensiivisen kesän jälkeen, jonka aikana olenkin nauttinut huomattavasti enemmän hapanoluita, saisoneita ja kesäisiä vehnäoluita. Tässä vaiheessa tahtoisinkin kiittää pienpanimoliittoa aivan upeasta mahdollisuudesta elää elämäni kesän, sekä siitä työstä, jota liitossa tehdään suomalaisen olutkulttuurin edistämisen vuoksi. Tämän lisäksi tahdon kiittää teitä, jotka olette kesän aikana löytäneet pienpanimoliiton kanaville ja kiinnostuneina olette jaksaneet seurata turinoitani suomalaisista pienpanimoista. Suurimmat kiitokset menevät kuitenkin projektiin osallistuneiden panimoiden henkilöille, jotka toivottivat minut tervetulleeksi panimoilleen ja kuulemaan heidän tarinoitaan.

 

Kiitos:

Kotka Steam Brewery

Waahto Brewery

Mathildedalin Kyläpanimo

Panimo Honkavuori

Iso-Kallan Panimo

HIISI

Beer Hunter’s Panimo

Kvarken Brewery

Sonnisaari Panimo

Tornion Panimo

Kiitos myös kaikille niille ihmisille, jotka olen tavannut kesän aikana projektiin liittyen. Mallasasiamiehen voi nähdä livenä vielä purkamassa kesänsä työtä Suomen Paras Olut -gaalaristeilyllä 13.09.2019, jossa hän on yksi puhujavieraista. Risteilyllä palkitaan suomen paras olut monesta eri tyylistä, mutta myös se tärkein, eli todellisesti Suomen Paras Olut. Lisää tietoa ja liput tapahtumasta löydät TÄÄLTÄ.

Muutoin Mallasasiamies pyörii missä milloinkin, omana itsenään. Hihasta saa tulla vetäisemään, jos minut tunnistaa jossain. Olut on meinaan kiva aihe jutustelulle!

Vielä kerran, kippis!

Mallasasiamies

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia mielipitetä ja ajatuksia, eikä ole Pienpanimoliiton virallinen kanta

Juho Virtanen

Mallasasiamies
Pienpanimoliitto

Kesän 2019 työskentelen pienpanimoliitolle tehden "Mallasasiamies" -projektia. Minut saa hymyilemään aina hyvällä oluella ja huonolla vitsillä. Digitaalisen kulttuurin HuK, Turun yliopisto, parimetrinen partasuu.

Oluen makuprofiilin pitää olla kuin leka vasten kasvoja. Räjähdyksiä kielellä ja tulvahtavaa aromia sieraimissa.