Verohallinto julkaisi uuden ohjeen pienpanimoiden veroalennuksesta. Se on sellainen kuin pelättiin: panimoiden yhteistyöoluet kielletään.
Verohallinto sai 9. kesäkuuta valmiiksi uuden ohjeensa pienpanimoalennuksesta. Se toistaa aiemmin luonnosvaiheessa nähdyn tiukemman tulkinnan niin sanotuista kollabo-oluista: verottaja katsoo ne lisenssivalmistukseksi, ja sellaisen tekeminen poistaa veroalennuksen molemmilta panimoilta koko vuodeksi.
Pienpanimoliitto yritti vaikuttaa ohjeeseen valmisteluvaiheessa.
”Palkkasimme juristin, teimme vastaehdotuksia ja kokoustimme Verohallinnon edustajien kanssa – mutta näköjään turhaan”, kertoo Pienpanimoliiton puheenjohtaja Jyri Ojaluoma.
Ongelmallisin kohta pienpanimoille on ohjeeseen lisätty esimerkki, jossa kuvataan käytännössä yhteistyöoluen tekeminen: kaksi panimoa tekee toisen tiloissa oluen, ja valmiiseen tuotteeseen laitetaan molempien logot ja nimet. Vaikka korvausta tuotemerkkien käytöstä ei makseta, tämä lasketaan silti lisenssivalmistukseksi.
Suomi on EU:ssa poikkeus
Kokouksen jälkeen Verohallinto kertoi selvittävänsä, miten muissa EU-maissa suhtaudutaan kollaboraatioihin. Verohallinnosta kerrottiin Pienpanimoliitolle, että vastaukset eivät antaneet aihetta muuttaa esimerkkiä luonnosversiosta.
”Tämä on valtava pettymys ja todella yllättävää, siellä meidän tietojemme mukaan muissa EU-maissa kollaboita saa tehdä edelleen”, Ojaluoma sanoo.
Pienpanimoliitto selvitti Independent Brewers of Europe -verkostosta, miten muissa EU-maissa lisenssivalmistusta tulkitaan, ja muissa maissa kollaboita tehdään ilman veroalennuksen menetystä. Joissain maissa on käytössä niin sanottu yhteenlaskettavuus, eli yhteistyötä tekevien panimoiden tuotantolitrat lasketaan yhteen, ja ne maksavat valmisteveroa yhteislitrojen veroportaan mukaan.
”Tämä olisi mahdollista Suomessakin, mutta kyseistä EU-direktiiviä ei ole jostain syystä notifioitu Suomen lakiin”, Ojaluoma sanoo. ”Toivottavasti seuraava Suomen hallitus sen tekee, jotta kollaboitakin saisi taas tehdä.”
Ristiriitainen ohje sallii markkinoinnin ja reseptien kehittämisen
Pienpanimoliitto yritti vedota Verohallintoon sillä, että kollabot ovat käytännössä yhteistä markkinointia ja yhteishengen luomista alalle. Verottajan omassa ohjeessa sanotaan, että sallittuja yhteistyön muotoja ovat muun muassa reseptien kehittäminen ja markkinointi.
”Sitähän kollabot nimenomaan ovat, eli aika ristiriitainen ohje”, Ojaluoma sanoo.
Pienpanimoliitto ehdotti uuden ”yhteismarkkinointioluen” kategorian luomista, mutta Verohallinto ei kommentoinut esitystä eikä ottanut sitä huomioon.
Lisäksi Pienpanimoliitto korosti, että kun yhteistyö on vastikkeetonta, sitä ei voi katsoa lisenssivalmistukseksi. Tästä huolimatta Verohallinto piti kiinni kannastaan, että toisen logon ja nimen käyttäminen on nimenomaan immateriaalioikeuksien luovutus.
”Kuulemamme mukaan yhteistyötä saisi tehdä niin, että pakkauksiin tai hanalätkiin ei laittaisi toisen firman logoja ja nimeä, koska silloin oikeuksia ei siirry”, Ojaluoma sanoo.