Kuopio on tunnetusti rennon ilmapiirin kaupunki, jonka keskipisteenä on kesäisin Kuopion Satama. Tulevana suvenaSatamatorilla järjestetään useita tapahtumia, joihin uutena tulokkaana liittyy kesäkuun puolivälissä OlutKuopio -tapahtuma.

Tapahtumassa on paikalla useita juomatoimijoita, ruokaa ja elävää musiikkia.Molempina tapahtumapäivinä,iltapäivästä auringonlaskuun. Tapahtumaan on vapaa pääsy ennen kello 18:00, jonka jälkeen saapuvilta peritään sisäänpääsymaksu.

Pääroolissa OlutKuopiossa on, nimensä mukaisesti, olut. Tarjontaa on usealta kotimaiselta ja ulkomaiselta panimolta, mutta muitakinjuomia löytyy tapahtuman laajasta valikoimasta. Alkoholittomat juomat, siiderit, lonkerot ja viinit kuuluvat myös kattaukseen. Tarjolla oleva ruokaon BBQ-tyylistä, sopien täydellisesti nautittavaksi juomien kanssa.AlueenTasting-teltassa on juomatuotteiden maisteluita koko päivän ajan.

Tapahtuma-alueelta löytyy runsaasti istumapaikkoja yleisölle, ja vaihtelevaan suvisäähänkin on varauduttu sääsuojin. Henkilökohtaisempaa palvelua ja pöytiintarjoilua kaipaavilleon tarjolla mahdollisuus ostaa lippu Malja VIP-Loungeen. Suuressa katetussa yleisöteltassa,yli kuuden hengen ryhmät voivat tilataennakkoon BBQ-feastin, jonka he saavat nauttia heille varatuissa pöydissä.

Elävää musiikkia on tarjolla useita settejä iltapäivästä alkaen. Maksullisen iltaohjelman aloittaa molempina iltoina houseband Eastwood Duo ja pääesiintyjänä perjantaina on Kaseva ja lauantaina Sir Elwoodin hiljaiset värit.

Luvassa rentoa yhdessäoloa tuttujen ja tuntemattomien kanssa, kesäisestä päivästä Kuopion Satamassa nauttien. Nähdään siellä!

https://www.olutkuopio.fi/

Tiedustelut, ryhmävaraukset ja yhteistyökuviot: info@olutkuopio.fi

Tapahtuman järjestää: Sawohouse Oy