Pienpanimoliitto ja joukko jäseniä tutustuivat Viking Maltin mallastamoon ja Teerenpelin Panimo & Tislaamoon. Ilta päättyi iloisissa merkeissä, ja seuraavia retkiä aletaan suunnitella pian.
Kiinnostava ohjelma houkutteli 39-henkisen ryhmän Pienpanimoliiton jäseniä yhteensä 24 panimosta Lahteen 8. helmikuuta. Kirpeän aurinkoinen päivä alkoi Viking Maltin uudelta mallastamolta, jonka kapasiteetti on tuottaa noin 85 000 tonnia mallasta vuodessa. Suomessa mallasta käytetään noin 55 000 tonnia vuodessa, eli Lahdesta lähtee paljon mallasta myös ulkomaille.
FSSC 22000-standardin mukaisesti tehtaaseen ei ollut asiaa ilman turvakenkiä, huomioliiviä ja pääsuojainta. Joukko jaettiin kolmeen, ja kierroksella nähtiin uudet tilat ja kuultiin, kuinka määrä ja laatu paranevat uusissa tiloissa huomattavasti.
Vanha mallastamo alkoi olla tiensä päässä, ja kaupunki oli levittäytynyt sen ympärille, joten oli hyvä rakentaa kokonaan uudet tilat, sanoi Viking maltin panimomestari Raimo Koljonen.
”Palaute panimoilta on ollut, että mallas toimii prosessissa odotusten mukaisesti ja laatu on ollut hyvää.”
Lahden mallastamolla on tarkka laadunvalvonta, ja paraikaa siellä tutkitaan muun muassa maltaiden rouhinnan optimaalista tarkkuutta. Viking Malt toivoo panimoilta myös palautetta rouhinnasta, Koljonen sanoi.
Uutena tuotteena Lahdessa mallastetaan myös härkäpapua, jota Koljonen kehotti kokeilemaan oluen teossa. Se ei juuri muuta oluen makua – paitsi saattaa korostaa humalan katkeroja ja tuoda sitä kautta säästöjä. Härkäpapu kuitenkin palauttaa maaperään typpeä, ja jos se otetaan mukaan viljelykiertoon, se parantaa tältä osalta viljelysmaan laatua.
Teerenpelin Pyysing vetosi muistamaan markkinoinnin
Viking Malt tarjosi osallistujille lounaan Navetan Wintti -tilausravintolassa, ja siellä kuulimme alustukset Viking Maltilta, LAB-ammattikorkeakoulun Food Pilot Plantilta ja opintokeskus Salpaukselta. Juomapuoli hoitui Teerenpelin ja Kanavan panimon tarjoiluilla.
Lounaan yhteydessä Pienpanimoliiton puheenjohtaja Jyri Ojaluoma lanseerasi hankkeen uudesta suomalaisesta oluesta, jossa käytettäisiin suomalaisia raaka-aineita.
Lounaan jälkeen tutustuttiin Teerenpelin Panimo & Tislaamoon, jossa toimitusjohtaja Anssi Pyysing esitteli paikat ja muisteli vähän menneitäkin. Hän kehui, että pienpanimoissa on panostettu laatuun, raaka-aineisiin ja kestävyyteen.
”Mutta usein ei mietitä sitä, että kuka ne oluet myy”, hän huomautti. ”Ja jonkunhan ne pitäisi juodakin.”
Hän korosti, että selvästi panimot myös myyvät olutta, koska pienpanimo-olutta tehdään Suomessakin jo toisessa sukupolvessa, mutta ehkä myynti ja markkinointi silti kaipaisivat lisähuomiota.
”Onko esimerkiksi yhtään sellaisia pienpanimo-olutta, joka olisi lyönyt läpi kansainvälisesti ja vielä vientituotteenakin?” Pyysing kysyi.
”Ehkä tämä Jyrin esittelemä Suomi-olut voisi vaikka olla semmoinen.”
Uusia retkiä luvassa
Kun tilausbussi kuljetti iloisen joukkion takaisin Lahden rautatieasemalle, oli aika jatkaa matkaa. Osa palasi koteihinsa, toiset jatkoivat Lahden teollisuusseuran kerhoiltaan. Kolmannet tutustuivat läheisen Tirra-kuppilan pienpanimotarjontaan ja Ant Brew -panimon taproomiin, jossa saimme vielä panimokierroksenkin.
Ilta päättyi Teerenpelin jazz-iltaan, jossa virkeimmät jaksoivat seuraavan vuorokauden puolelle.
Päivän aikana kuultiin moneen kertaan kiitokset hyvin järjestetystä päivästä ja toiveet siitä, että vastaavia yhteisretkiä järjestettäisiin vuosittain. Liiton hallitus lupasikin vastata pyyntöihin, ja seuraavan retken suunnittelu aloitetaan pian.
Teksti ja kuvat: Esa Salminen